Kerrontataidot pohjautuvat jo esikielellisen vaiheen taitoihin, jolloin lapsella on halu tutkia ympäröivää maailmaan yhdessä vanhemman kanssa, osoittaa ympäristössään kiinnostavia asioita ja halua tuoda asioita sekä tapahtumia yhteisiin jaetun tarkkaavaisuuden tilanteisiin. Lapsen tuottavan viittoma- ja sanavaraston kehityksen myötä n. 1–2 -vuotias lapsi alkaa vähitellen viitata ympärillään oleviin asioihin ja tapahtuviin tapahtumiin viittomin ja sanoin. Lasten ilmaukset ovat kuitenkin vielä varsin lyhyitä ja vanhemman tuki kerronnan ja vastavuoroisen keskustelun rakentamisessa on tärkeä. Lasten ilmausten vähitellen pidentyessä 2–3 -vuotiaana lapset tuottavat ilmauksia, joissa näkyy ajallinen järjestys.
Alkuun lapsi kertoo vielä hyvin henkilökohtaisista usein rutiininomaisista arkipäivän tapahtumista, kuten iltatoimista tai päiväkodissa päivittäin toistuvista tapahtumista. Aikuisen tuki kerronnan onnistumisessa on vielä tärkeää ja aikuinen usein laajentaa ja täydentää lapsen mukana kertomusta. Näin aikuinen toimii samalla lapselle myös kielellisenä mallina. Vähitellen aikuisen rooli lasten kertomuksien tukemisessa vähenee ja lapsi alkaa kertoa myös mielikuvitustarinoita. Noin 3–4 -vuotiaana lapsi alkaa viitata kertomuksen ajalliseen järjestyksen, kertomuksen tapahtumapaikkaa sekä kertomuksen henkilöihin. Lisäksi vähitellen lapsi alkaa viitata tunteisiin, pyrkii selittämään tapahtumien syitä ja hyödyntää tarinan sidoskeinoja kuten ”sitten, siksi, koska”. Tarinoiden rakenne monimutkaistuu ja sisältö tarkentuvat vielä paljon kehityksen edetessä.
Lapset ymmärtävät 5–7 -vuotiaina yhä paremmin muiden tunteita, aikomuksia ja ajattelua. Lapsella kehittyy ymmärrystä toisen henkilön ajatuksista ja näkökulmasta. Tässä iässä lasten kerrontataidoissa tuntuu tapahtuvan selkeä harppaus. Pian lapset tekevät monipuolisia viittauksia tapahtumien paikkaan ja ajankohtaan sekä tapahtumissa mukana oleviin henkilöihin. Lapselle kehittyy myös ymmärrystä ja kykyä kertoa kertomuksen henkilöiden ja tapahtuman kontekstin välisistä suhteista. Kerronnan rakenne jäsentyy ja monipuolistuu sekä kertomukset tulevat yhä pidemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi.
Lapset pyrkivät myös löytämään selityksiä kertomuksen tapahtumille ja toiminnoille. Lapsilla on myös ymmärrystä monimutkaisempien tunteiden tulkitsemisessa, kuten kateus ja syyllisyys, ja lapset hahmottavat yhä paremmin eron näkyvien toimintojen ja todellisten tunteiden ristiriidassa (esim. ”Noita esittää kivaa, mutta oikeasti hän halusi syödä Hannun ja Kertun.”).
Viimein lasten kertomuksen muistuttavat 8–10 -vuotiaina yhä enemmän aikuisten tuottamia kertomuksia, vaikka huumorin ja erityisesti sarkasmin vivahteiden omaksuminen jatkuu yhä tämänkin iän jälkeen. Lapsella on kykyä tuottaa monipuolisia kertomuksia ja noudattaa kieliopillisia ja pragmaattisia kielen rakenteita. Lapsi kykenee myös pohtimaan kertomusta, sen sisältämiä teemoja ja henkilöitä monipuolisesti sekä tekemään erilaisia tulkintoja tarinasta.
Tässä iässä lapsi pystyy myös mukauttamaan kertomustaan sen perusteella kenelle tarinaa kertoo. Lapsi hyödyntää kertomuksissaan yhä enemmän karttuvaa tietouttaan ja kokemuksiaan. Kertomukset sisältävät monimutkaisia rakenteita, viittaussuhteita ja on rakenteeltaan eheää.
Viittomakieltä omaksuvan lapsen kerrontataitojen kehityksessä voi ilmetä suurta variaatiota lasten välillä. Kehitykseen voi vaikuttaa esimerkiksi lapsen kieliympäristön piirteet, miten paljon ja minkälaista syötöstä lapsi viittomakielestä saa ja minkälainen mahdollisuus lapsella on käyttää itse kieltä eri tilanteissa eri ihmisten kanssa.
Tarkastele lasten tuottamia tarinoita ja viittomakieltä omaksuvien lasten kerrontataitojen etenemistä allaolevista videoesimerkeistä.
Aikuisen rooli ja kielellinen malli on lapsen kerrontataitojen kehityksen tukemisessa tärkeää.
Lapsi kertoo ensin arkisista usein toistuvista asioista.
Kehityksen myötä lasten kertomukset monimutkaistuvat ja sisältävät ajallisia, tapahtumapaikkaan, henkilöihin ja tapahtumien syihin liittyviä moninaisia viittauksia.
Lue lisää
Becker, C. (2009). Narrative competences of deaf children in German Sign Language. Sign Language & Linguistics, 12(2), 113-160.
Bybee, J. (2014). Analytic and holistic processing in the development of constructions. Teoksessa A. Inbal, M. Casillas, C. Kurumada & M. Tice (toim.) Language in interaction: Studies in honor of Eve V. Clark (s. 303–314). John Benjamins Publishing Company: Amsterdam.
Herman, R., Grove, N.,Holmes, S.,Morgan, G., Sutherland, H. and Woll, B., (2004). Assessing BSL Development: Production Test (Narrative Skills). London, UK: City University.
Loukusa, S., Mäkinen, L., & Kotila, A. (2020). Kielen käyttötaidot. Teoksessa: E. Niemitalo-Haapola, S. Haapala & S. Ukkola (toim.), Lapsen kielenkehitys: Vuorovaikutuksen, leikin ja luovuuden merkitys (s. 139-160). Jyväskylä: PS-kustannus.
Loukusa, S., Paavola, L., Laakso, M. & Leiwo, M. (2011). Lapset kieltä käyttämässä: Pragmaattisten taitojen kehitys ja sen häiriöt. Jyväskylä: PS-kustannus.
Morgan, G. (2005). The development of narrative in British Sign Language. In, B. Schick; M. Marschark & P. Spencer (Toim.). Advances in Sign Language Development in Deaf Children.
Pietarinen, H. (2021). Suomalaista viittomakieltä omaksuvien 8-vuotiaiden lasten kerrontataidot SVK-NARRATI menetelmällä arvioituna. Maisterintutkielma. Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitos.
Rathmann, Christian, Mann, Wolfgang & Morgan, Gary 2007: Narrative Structure and Narrative Development in Deaf Children. ‒Deafness and Education International 9(4) s.187-196.
Reynolds, Wanette 2018: Young Bimodal Bilingual Development of Referent Tracking in Signed Narratives: Further Justification of Heritage Signer Status. ‒Sign Language Studies 18(3) s.328-354.