Vieraskynä: Viittomakieli ja puhuttu kieli osana kasvatuksen ja opetuksen polkua

Katri Ranta ja Caroline Heinrichs, Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri

Työskentelemme ohjaavina opettajina Oppimis- ja ohjauskeskus Valterissa, joka on Opetushallituksen alaisuudessa toimiva valtakunnallinen oppimis- ja ohjauskeskus. Valteri tarjoaa lähikouluille palveluja niin yleisen, tehostetun kuin erityisen tuen tarpeisiin sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa. Valterin palvelut ovat kunnalle maksullista palvelutoimintaa.

Meidän kahden asiakaskunta koostuu pääsääntöisesti kuulovammaisista ja viittomakielisistä lapsista ja nuorista.  Viittomakielisestä puhuttaessa, kyseessä voi olla kuuleva, kuuro, huonokuuloinen, kuulokojetta tai sisäkorvaistutetta käyttävä henkilö. Lapsella tai nuorella voi olla käytössään useita puhuttuja ja/tai viitottuja kieliä. Kun oppilas käyttää pääasiallisena kielenään viittomakieltä, ymmärretään sen tarve opetuksessa usein helpommin. Kun oppilas käyttää pääasiallisena kielenään puhuttua kieltä, mutta viitottu kieli on yksi hänen kielistään, jää viittomakielen merkityksen ymmärtäminen yleensä heikommaksi.

Tämän vuoksi ajattelimme kertoa tässä kirjoituksessa kokemuksistamme nimenomaan puhuttua ja viitottua kieltä käyttävän lapsen/oppilaan tuesta varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Jatkossa käytämme termiä viittomakielinen lapsi/oppilas tarkoittaessamme edellä kuvattua.  

Ohjauskäynnit osana monialaista yhteistyötä

Tapaamme viittomakielisiä lapsia ja oppilaita ohjauskäynneillämme päiväkodeissa ja kouluissa sekä Valteri-koulun tukijaksoilla. Ohjauskäynnillä toteutettava havainnointi sekä huoltajien, opettajien ja muun yhteistyöverkoston kanssa käytävät keskustelut antavat meille usein hyvän kuvan lapsen tai oppilaan kokonaistilanteesta. Ohjauskäynnin aikana saatamme paneutua esimerkiksi ympäristön visuaalisuuteen, kielen ja kommunikaation tukemiseen sekä lasten tai oppilaiden keskinäiseen vuorovaikutukseen. Työtä tehdään ohjauskäynnillä aina yhteistyössä varhaiskasvatuksen tai perusopetuksen henkilöstön kanssa.  

Varhaiskasvatuksessa avainasemassa on usein viittomakielinen tai viittomakielen taitoinen aikuinen, joka voi kielen lisäksi toimia myös tärkeänä roolimallina lapselle. Tukemalla lapsen kaksi- tai monikielisyyttä tuetaan myös lapsen identiteettiä ja kielenkehitystä. Kieli on usein sidoksissa myös kulttuuriin ja siksi onkin hyvä muistaa, että kaksi- tai monikielinen lapsi voi elää monikulttuurisessa ympäristössä. Esimerkiksi viittomakieliset ovat yhteisö, jolla on oma kieli ja kulttuuri.

Viittomakielisen lapsen tuen tarve on aina yksilöllinen. Tuen suunnittelua on tehtävä monialaisesti esimerkiksi varhaiskasvatuksen tai koulun henkilökunnan, kuulon kuntoutusohjaajan, terapeuttien sekä viittomakielen asiantuntijan kanssa. Viittomakielen asiantuntijana voi toimia esimerkiksi lapsen/perheen viittomakielen opettaja, viittomakielialan järjestön asiantuntija tai Valterin ohjaava opettaja. Tukea suunniteltaessa tulee huomioida kaikki lapsen käyttämät kielet.

Koulupolun suunnittelu on hyvä aloittaa hyvissä ajoin jo varhaiskasvatuksessa. Tällöin jokaiselle löydetään sopivat yksilölliset ratkaisut tukemaan kasvua ja oppimista ennen oppivelvollisuuden alkamista. Yksi vaihtoehto tukea lapsen koulupolkua on päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta, joka takaa esimerkiksi pienemmän luokkakoon. Pienempi luokkakoko helpottaa sekä kuulemista että tulkkauksen seuraamista erityisesti vuorottelevien puheenvuorojen aikana. Päätös pidennetyn oppivelvollisuuden aloittamisesta tehdään pääsääntöisesti ennen oppivelvollisuuden alkamista, jolloin se tarjoaa mahdollisuuden aloittaa kaksivuotinen esiopetus jo 5-vuotiaana. Tällöin voidaan tukea esimerkiksi lapsen kielellisiä taitoja, viittomakielen tulkinkäytön harjoittelua ja muita kouluvalmiuksia. Pidennetty oppivelvollisuus päättyy perusopetukseen, mutta oppivelvollisuus sen sijaan päättyy vasta, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen on suorittanut toisen asteen tutkinnon. 

Kolmiportainen tuki

Jokaisella oppilaalla on oikeus saada oppimiseensa tukea. Suomessa oppimisen ja koulunkäynnin tuessa on käytössä kolme tasoa: yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada vain yhden tasoista tukea kerrallaan. Yleistä tukea tulee tarjota oppilaalle heti tuen tarpeen ilmetessä. Yleinen tuki voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan yksittäisiä pedagogisia ratkaisuja, kuten eriyttäviä oppimateriaaleja. Mikäli yleinen tuki ei ole riittävää, voi oppilas saada tehostettua tai erityistä tukea.

Tehostetussa tuessa oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma, joka laaditaan pedagogisen arvion pohjalta yhteistyössä oppilaan ja huoltajien kanssa. Oppimissuunnitelmaan kirjataan oppimisen ja koulunkäynnin tavoitteet, tarvittavat opetusjärjestelyt sekä oppilaan tarvitsema tuki. Oppimissuunnitelmaa päivitetään säännöllisesti. Erityiseen tukeen siirryttäessä on tehtävä pedagoginen selvitys, jonka pohjalta opetuksen järjestäjä tekee erityistä tukea koskevan hallintopäätöksen. Erityisen tuen päätös tarkastetaan aina tuen tarpeen muuttuessa, mutta vähintään toisen ja kuudennen vuosiluokan keväällä ennen seuraavalle vuosiluokalle siirtymistä. Tällöin laaditaan myös aina uusi pedagoginen selvitys. Erityisen tuen päätöksessä tulee olla kirjattuna mm. tulkitsemis- ja avustajapalvelut, yksilöllistetyt oppiaineet, oppilaan vapauttaminen oppiaineen opiskelusta, päätös pidennetystä oppivelvollisuudesta ja muut 31§:ssä tarkoitetut palvelut (esim. apuvälineet tai Valterin palvelut).  Erityisen tuen päätöksen jälkeen oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), josta on käytävä ilmi erityistä tukea koskevan päätöksen mukainen opetuksen ja muun tuen antaminen sekä sen toteutuminen.  

Opetuksen järjestäjä päättää tulkitsemis- ja avustajapalveluiden lisäksi tarvittavista erityisistä apuvälineistä (muut kuin kuulon apuvälineet). On tärkeää ilmoittaa niiden tarpeesta ja mahdollisista asiantuntijalausunnoista sekä tehdä hakemus kunnan opetustoimelle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin päätöksen tekemiseen ja käytännön järjestelyihin jää riittävästi aikaa. Palveluiden tai apuvälineiden tarvetta arvioidaan koulussa moniammatillisena yhteistyönä hyödyntäen oppilaan ja huoltajan antamia tietoja ja mahdollisten koulun ulkopuolisten asiantuntijoiden lausuntoja.

Kommunikoinnin, vuorovaikutuksen ja kerronnan tukemiseksi lapsella tai oppilaalla voi olla käytössään apuvälineitä kuten tietoteknisiä laitteita (erilaiset kuva- ja kommunikaatiosovellukset, viittomahaku tai laitteella otetut valokuvat). Kielten opiskelun osalta oppilas voi käyttää tietokonetta kuunteluja korvaavien tai niiden tukena käytettävien tekstien lukemiseen tai kirjoitustulkkausta varten. Kirjoitustulkkausta käytetään usein esimerkiksi vieraiden kielten opiskelussa. Oppilas voi kuunnella äänitteitä omalta laitteeltaan rauhallisessa ympäristössä tai yhdistää FM-laitteen tai henkilökohtaiset kuulonapuvälineet äänilähteeseen joko erillisellä audiopiuhalla tai Bluetoothin välityksellä. Oppilaan osallistuessa Valterin tarjoamaan viittomakielen verkkovälitteiseen opetukseen (viittomakieli ja kirjallisuus -oppimäärä), tarvitsee hän opiskelussaan tietokoneen ja/tai tablettitietokoneen.

Tulkkauspalvelut ovat käytössä kaikilla tuen tasoilla. Tulkkauspalvelulla pyritään takaamaan viittomakielisen oppilaan yhdenvertaisempi osallistuminen opetukseen tai ryhmän toimintaan vaihtelevissa opetustilanteissa. Viittomakielen tulkkauksella voidaan varmistaa lapsen tai oppilaan tiedonsaanti esimerkiksi silloin, kun kuunteluolosuhteet eivät ole riittävät tai ne ovat liian kuormittavat. Viittomakielen tulkin käytön harjoittelulle tulee antaa riittävästi aikaa niin lapselle kuin muille tilanteissa oleville. Etenkään pienet lapset eivät useinkaan ole käyttäneet tulkkauspalveluita kuin satunnaisesti ja tarvitsevat tulkin käytössä harjoittelua. Tilanne voi olla myös hämmentävä pienelle lapselle, jonka kielelliset taidot ovat vasta kehittymässä. Viittomakielisen ohjaajan tuesta voi olla hyötyä lapselle tulkin käytön harjoittelussa.

Oppilaalla voi olla lisäksi käytössään henkilökohtaiset kuulonapuvälineet (kuulokoje tai sisäkorvaistute), joista vastaa erikoissairaanhoito. Lisäksi ryhmässä/opetuksessa voidaan käyttää FM-laitetta, joka tukee kuulemista ohjaten äänen suoraan kuulokojeisiin. Lapsen tai oppilaan kanssa työskentelevien on perehdyttävä riittävästi kuulon apuvälineisiin, koska ne voivat olla oppilaalle opetukseen osallistumisen edellytys. Apuvälineitä tulee käyttää suunnitelmallisesti ja niiden käyttöä sekä tarvetta on arvioitava säännöllisesti asiantuntijoiden toimesta. Ohjausta sekä tukea apuvälineiden käyttöön saa kuulon kuntoutusohjaajalta.

Tiedonsiirto ja henkilöstön perehdytys on tärkeää

Nivelvaiheissa sekä mahdollisissa koulupaikan vaihdoksissa on huomioitava myös oppilaan osallisuus. Oppilaalla on hyvä olla mahdollisuus tutustua uusiin oppimisympäristöihin ennakoivasti ja on muistettava antaa oppilaalle aikaa uusiin toimintamalleihin totuttautumiseen. Esimerkiksi esiopetuksen ja koulun tiivis yhteistyö jo esiopetuksen aikana tukee koulunaloitusta. Haasteita esiintyy erityisesti yläluokille siirryttäessä, kun opettajat vaihtuvat opetettavien aineiden mukaan, ja tieto kuulovammaisen nuoren oppimisen tukemisesta pitäisi saada välitettyä kaikille opettajille. Tämä on erittäin tärkeä kohta, sillä herkässä iässä oleva nuori ei välttämättä halua kiinnittää huomiota itseensä vaatimalla erityisjärjestelyitä kuulemiseen tai tulkkauksen saamiseksi.  

Yhdeksi hyväksi tavaksi olemme kokeneet koko henkilöstölle pidettävän koulutuksen ennen lukuvuoden aloitusta, jossa käsitellään kuulovammoja, kieliä ja apuvälineitä. Erityisesti kuulon apuvälineitä käyttävän oppilaan kohdalla on tärkeää ymmärtää, että apuvälineet eivät ole vain kuuloa varten vaan niiden aktiivinen käyttö vähentää myös oppilaan kuormittumista koulupäivän aikana. Kuulovammainen apuvälinein kuuleva oppilas joutuu jatkuvasti pinnistelemään kuulonvaraisesti ja se voi olla merkittävän kuormittavaa lapselle. Se, että oppilas istuu hiljaa, ei tarkoita, ettei tilanne olisi hänelle kuormittava. Useinkaan kuormitus ei välttämättä näy koulupäivän aikana, vaan purkautuu kotona tutussa ja turvallisessa tilanteessa omien vanhempien seurassa. 

Kielten opiskelu 

Sekä lukemaan opettelussa että vieraiden kielten opiskelussa tulee aina huomioida lapsen yksilölliset taustat ja se, miten paljon kielen oppimisessa käytetään kuuloa. Suomessa yleisin lukemaan oppimisen menetelmä on synteettinen menetelmä (kirjain-äänne-tavu-sana -menetelmä), jossa lukemaan opettaminen alkaa kirjain-äännevastaavuuden opettelusta ja etenee tavujen kautta sanojen ja lauseiden lukemiseen. Mikäli lapsella on kuulonalenema, voi hänen olla haasteellista erotella puhekielen eri äänteitä ja tällöin opetuksessa tulee hyödyntää myös kirjoitettua muotoa ja/tai sormiaakkosia. 

Kuurojen viittomakielisten oppilaiden kohdalla alkuopetuksessa käytetään usein kokosanahahmo -menetelmää, joka perustuu sanan visuaaliseen tunnistamiseen yhtenä kokonaisuutena. Oppilas oppii tunnistamaan kirjoitetun kielen kirjaimet koodaamalla ne visuaalisiksi. Kirjaimista edetään vähitellen erilaisiin kokosanamenetelmiin (mm. KPL-materiaali), joissa sanahahmojen tunnistamista lähdetään harjoittelemaan muutamista kirjaimista koostuvista perusmuodossa olevista sanoista. Kun edetään pidempiin sanoihin, oppilaalta edellytetään jo isomman kirjainjoukon muistamista. Tällöin sanojen muistamisessa voi hyödyntää sanojen tavuttamisen menetelmää (esimerkiksi CID-assosiaatiomenetelmää mukaillen), jolloin sana pilkotaan pienempiin osajoukkoihin muistamisen tueksi.  Lukemaan opettelemisen tulee koostua monipuolisista toistoharjoituksista ja visuaalisuus on aina huomioitava myös kuulevien viittomakielisten opetuksessa. (Ks. lisää: https://finrainfo.fi/wp-content/uploads/2021/03/2020_2_Savolainen_ym.pdf)

Kielellisen tietoisuuden näkökulmasta opetuksessa voidaan esitellä myös vieraita viittomakieliä ja viittomakielisiä videoita kyseisen vieraan kielen kieli- ja kulttuurialueilta. Vieraan kielen opetuksessa olisi huomioitava, että viittomakielisellä oppilaalla olisi mahdollisuus vastata oppitunneilla myös muulla tavoin kuin suullisesti. Viittomakielinen oppilas voisi vastata suullisiin tehtäviin esimerkiksi kirjallisesti tai viittomakielellä. Mikäli opetuksessa käytetään tulkkausta, saattaa viittomakielen tulkkaus tuoda tähän haasteita, sillä tulkki tulkkaa puhujan kielestä riippumatta puheen aina suomalaiselle viittomakielelle. Näin ollen opetus ei ole viittomakieliselle oppilaalle vieraan kielen opetusta. Tämän vuoksi, mikäli oppilaalla on sujuva luku- ja kirjoitustaito, voidaan vieraiden kielten opetuksessa käyttää kirjoitustulkkausta, jolloin tulkki kirjoittaa vieraskielisen puheen näkyviin. Mikäli oppilaalla ei vielä ole sujuvaa luku- ja kirjoitustaitoa, on vieraissa kielissä hyvä opetella vain sellaisia sanoja ja käsitteitä, jotka oppilas osaa omalla äidinkielellään sekä suomen kielellä. Kieli- ja kulttuuritausta ja kuulon puute eivät ole sellaisenaan perusteita oppiaineen yksilöllistämiselle. 

Äidinkieli ja kirjallisuus oppiaineessa on 12 eri oppimäärää, joista oppilas voi opiskella vain yhtä kerrallaan. Mikäli oppilaalle valitaan näistä viittomakieli ja kirjallisuus -oppimäärä, opiskelee hän saman tuntimäärän puitteissa myös suomi viittomakielisille -oppimäärän. Viittomakielinen oppilas, joka opiskelee koulussa pääsääntöisesti suomen kielellä, opiskelee kuitenkin usein äidinkieli ja kirjallisuus -oppiainetta suomen kieli ja kirjallisuus -oppimäärän mukaisesti. Tällöin oppimäärään ei itsessään sisälly erillistä viittomakielen osuutta, mutta opetusta on mahdollista järjestää kunnan kanssa sovitusti. Mikäli oppilaan omasta kunnasta ei löydy viittomakielen tai suomen kielen opettajaa, voi opetuksen ostaa Oppimis- ja ohjauskeskus Valterista verkkovälitteisesti. (Ks. lisää: https://www.valteri.fi/artikkelit/viittomakielen-verkkovalitteinen-opetus/).

Tällä hetkellä Valterin opetuksessa opiskelee pienissä ryhmissä jo lähes 40 oppilasta yli 20 eri kunnasta. Monet viittomakieliset lapset aloittavat Valterin viittomakielen verkkovälitteisessä opetuksessa jo esiopetusvuonna, koska äidinkielen oppiminen ja vahvistaminen on hyvä perusta kaikelle oppimiselle ja opetuksen aikana on mahdollisuus tavata myös muita viittovia lapsia. Sen lisäksi, että oppilaan olisi hyvä saada opetusta kaikissa kielissään, tulee kaikkia kieliä myös arvioida, sillä kaksi- tai monikielisen lapsen kielitaito koostuu kaikkien kielien kokonaisuudesta. Valteri käyttää viittomakielen kehityksen arvioinnissa VIKKE-hankkeessa luotuja työkaluja ja arviointeja voidaan toteuttaa joko tukijakson aikana tai erikseen sovitusti lapsen omassa ympäristössä.

Omassa lähikoulussa oppilailla ei välttämättä ole viittomakielistä vertaistukea eikä myöskään viittomakielisiä kieli- ja roolimalleja, jotka ovat hyvin olennaisia osia sekä kielen että identiteetin kehittymiselle. Tätä silmällä pitäen järjestämme Valteri-kouluissa sekä yksilö- että ryhmämuotoisia tukijaksoja, joiden aikana oppilaat saavat tavata muita viittovia lapsia ja opiskella molemmilla kielillään. Kaksikielisen opetuksen kautta voidaan luotettavasti arvioida sekä lapsen puhuttua että viitottua kieltä. Pienimmät oppilaat saapuvat jaksoille aina huoltajan kanssa, joten myös huoltajilla on mahdollisuus verkostoitua keskenään jaksojen aikana. Huoltajat ovatkin kokeneet Valterin ryhmätukijaksot erittäin hyödylliseksi kielen, oppimisen ja vertaistuen näkökulmasta. Toivoisimme, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua Valterin ryhmätukijaksoille vuosittain, sillä vertaistuen merkitystä, kielitaidon ja oppimisen arviointia, lapsen kaikki kielet huomioiden, ei voi korostaa liikaa.

Toivottavasti tavataan yhteistyön merkeissä! 

Lähteet:

Kuuloavain: https://www.kuuloavain.fi/tietoa-arkisto/

OPH https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuki

Perusopetuslaki 628/1998 (Finlex): https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628 

Savolainen ym., Kielikukko 2/2020: https://finrainfo.fi/wp-content/uploads/2021/03/2020_2_Savolainen_ym.pdf