Milla Pitkänen, VIKKE -hankkeen projektitutkija
Projektitutkijan työ on päättymässä ja minulle jäi viimeiseksi tehtäväksi kirjoittaa vieraskynä. Olen pohtinut, minkälaisen aiheen haluaisin nostaa esiin tässä tekstissä. Pohdittavaksi olisi useita hyviä aiheita, mutta mielestäni kielettömyys on aihe, jota ei ehkä ole tarpeeksi kyseenalaistettu. Kielettömyys käsitteenä saattaa herättää monia kysymyksiä.
Olen nähnyt käsitettä käytettävän edelleen tänä päivänä niin viittomakielisissä ympäristöissä kuin muissakin tilanteissa laajemmin. Usein yksilöitä saatetaan pitää kielettöminä ennen kuin he oppivat puhumaan, kirjoittamaan tai viittomaan juuri tietyllä tai odotetulla tavalla, mutta onko kielettömyyttä oikeasti olemassa? Käsitettä voidaan lähestyä eri näkökulmista ja se myös haastaa erilaiset käsitykset kielestä.
Kielettömyys kielen oppimisen ja kehityksen näkökulmasta
Kielettömyyden käsitettä käytetään perinteisesti kuvaamaan tilaa, jossa yksilö ei kykene tai ei ole vielä oppinut käyttämään puhuttua, kirjoitettua tai viitottua kieltä odotetulla tavalla. Näin kielettömyys käsitettä on perinteisesti käytetty erityistarpeen näkökulmasta, jolloin tämän tiedon varassa yksilölle on voitu tarjota erilaisia tukimuotoja tukemaan kielen kehitystä.
Toisaalta kielettömyys on koettu myös eräänlaisena oppimista hidastavana tekijänä. Esimerkiksi, jos lasta pidetään kielettömänä, saatetaan päättää olla selittämättä lapselle asioita, joita hän ei voisi ymmärtää oletetun kielettömyyden vuoksi. Tällainen ajattelutapa saattaa vaikuttaa yksilön tuen tarpeen arviointiin, opetuksen järjestelyihin ja siten vaikuttaa myös tarvittavan tuen antamiseen. Tämä voi johtaa myös siihen, että yksilön potentiaalia ei täysin tunnisteta tai hänelle ei tarjota riittävää tai oikeanlaista tukea oppimiseen.
Kuitenkin monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet tämän näkemyksen “kielettömyydestä” ja osoittaneet, että kieli on läsnä monin eri tavoin myös silloin, kun sitä ei ilmaista sanoin tai viittomin. Yksilöllä saattaa olla vaikeuksia ilmaista itseään kirjoitetun, puhutun tai viitotun kielen avulla esimerkiksi erityistarpeiden vuoksi. Tässä yhteydessä kielettömyys ei kuitenkaan merkitse kyvyttömyyttä kommunikoida, ymmärtää ja oppia, vaan se viittaa vaikeuteen käyttää perinteisenä pidettyjä kielellisiä ilmaisumuotoja. Siksi näkemys yksilön kielettömyydestä saattaa pahimmillaan jättää huomiotta muut kielen ilmaisumuodot, kuten eleet, ilmeet, kehonkieli sekä muut kommunikointitavat. Eleet, ilmeet ja kehonkieli ovat esimerkkejä kielellisistä ilmaisuista, jotka voivat olla merkityksellisiä myös kielettöminä pidetyille yksilöille.
Kielettömyyttä arvioidaan usein yksilön iän mukaisesti, kun tarkastellaan hänen kykyään käyttää kieltä, oli se kirjoitettua, puhuttua tai viitottua kieltä. Mikäli yksilön kielen kehitys ei etene odotetusti ikänsä mukaisesti, hänet saatetaan helpommin tulkita kielettömäksi. Sen sijaan tulisi kuitenkin tarkastella yksilön kielen oppimisen ja kehityksen prosessia tarkemmin.
Kielen oppiminen ei ole yksiselitteinen tai suoraviivainen, vaan monimutkainen prosessi, joka voi edetä eri tahtiin eri yksilöillä. Se alkaa varhain lapsuudessa ja saattaa edetä hyvinkin yksilöllisesti ja eri tahtiin. Viittomakieli hyödyntää vahvasti eleitä, ilmeitä, esittämistä ja näyttämistä. Lapsi, joka turvautuu vahvasti tällaiseen ilmaisutapaan kiinteiden viittomien sijaan, saatetaan tarpeettomasti katsoa kielettömäksi. Tämä voi tapahtua erityisesti, jos näitä viittomakieleen liittyviä elementtejä ei tunnisteta osaksi kieltä. Oppimisprosessi on jokaisella yksilöllinen ja kielen kehitykseen vaikuttaa monet tekijät, kuten ympäristö, kulttuuri ja erityistarpeet. Jokainen ihminen ilmaisee itseään monin eri tavoin, siksi tämä haastaa käsityksen siitä, että joku olisi kieletön.
Kielen monimuotoisuus
Kieli ei rajoitu pelkästään puhuttuun, kirjoitettuun tai viitottuun muotoon. Se voi ilmetä monin eri tavoin, kuten kehonkielillä, kuvilla, väreillä tai musiikilla. Viittomakieli myös itsessään hyödyntää vahvasti elemäisyyttä, esittämistä ja näyttämistä. Kielettömyyden käsite saattaa siis unohtaa nämä monimuotoiset ilmaisutavat, jotka voivat olla keskeisiä kommunikaatiokeinoja ja kielenkäyttötapoja.
Olisi olennaista perehtyä myös siihen, miten yksilöt, joita pidetään kielettöminä, itse määrittelevät oman kielenkäyttönsä ja miten he rakentavat identiteettiään moninaisten ilmaisumuotojen kautta. Tämä näkökulma antaa mahdollisuuden ymmärtää kielettömyyden käsitettä yksilöllisemmässä valossa. Yksilö voi valita itselleen sopivan keinon ilmaista itseään eri tavoin ja vahvistaa identiteettiään niiden kielellisten ilmaisumuotojen perusteella, jotka he kokevat itselleen merkityksellisiksi. Tämä luo tilaa monimuotoiselle ja yksilölliselle käsitykselle kielestä.
Kieli on vahvasti kulttuurisidonnainen, ja sen merkitys vaihtelee eri kulttuurien välillä. Voidaan pohtia, miten eri kulttuureissa suhtaudutaan kielettömyyteen ja miten tämä vaikuttaa yksilöiden asemaan yhteisössään tai yhteiskunnassaan. Erilaiset kulttuuriset näkemykset kielestä voivat vaikuttaa siihen, miten kielettömyyttä ymmärretään ja siihen suhtaudutaan. Kieli ei ole vain yksilön ilmaisukeino vaan myös merkki yhteisön jäsenyydestä. Sosiaalisessa kontekstissa kieli yhdistää ihmisiä, luo yhteisöllisyyden tunteen ja mahdollistaa tiedon jakamisen. Kun tarkastelemme kielettömyyden käsitettä, on olennaista huomioida, miten yhteisössä suhtaudutaan moninaisiin kielen käyttötapoihin.
Oman kielikäsityksen haastaminen
Kielen monimuotoisuus avaa oven puhutun, kirjoitetun ja viitotun kielen lisäksi erilaisille ilmaisutavoille, kuten eleille, ilmeille, kehonkielille ja muille kommunikaatiotavoille. Tämä tarjoaa yksilöille mahdollisuuden valita ilmaisutapoja, jotka parhaiten vastaavat heidän tarpeitaan. Kielettömyyden käsite haastaa perinteistä käsitystä kielestä useilla tavoilla.
Kieli ilmenee monin eri tavoin ja perinteinen käsitys kielestä onkin usein liian kapea. Voidaan kysyä, onko kielettömyys käsite itse asiassa tarpeellinen tai riittävä kuvaamaan yksilön tilannetta? Olisiko mahdollista käyttää käsitettä ”monimuotoinen kieli” tai ”monimuotoinen ilmaisutapa” kuvataksemme yksilöiden tarpeet kokonaisvaltaisemmin?
Käyttämällä kielettömyyden käsitettä se myös heijastaa suhtautumistamme yksilöihin erityisesti niihin, joilla on haasteita oppimisessa tai kielen kehityksessä. Käsitteen käyttö saattaa antaa virheellisen kuvan, ikään kuin yksilö olisi kyvytön kaikkeen kielelliseen ilmaisuun. Tästä näkökulmasta käsin onkin perusteltua haastaa omaa kielikäsitystä ja välttää käsitteen käyttöä, sillä se voi vaikuttaa kielteisesti yksilöiden itsetuntoon ja vahvistaa tarpeetonta leimaamista. Monet yksilöt, erityisesti ne, joilla on kommunikaatiohaasteita tai erityistarpeita, saatetaan leimata kielettömiksi, vaikka heillä olisi omat tapansa ilmaista itseään. Kielettömyys käsitteen käyttö voi siksi olla loukkaavaa, kun se yksinkertaistaa liikaa yksilön monipuolisia tapoja ilmaista itseään. Sen sijaan voimme pyrkiä käyttämään ilmaisuja, jotka paremmin kuvastavat yksilön monimuotoisia ilmaisutapoja ja huomioivat erilaiset oppimistavat. Kunnioittavampi suhtautuminen ja tietoinen pyrkimys ymmärtää erilaisia kommunikaatiotapoja voivat edistää aidompaa osallistumista ja tukea yksilöiden integroitumista niin yhteisöön kuin myös yhteiskuntaan.
Keskustelu kielettömyydestä voi toimia mahdollisuutena haastaa omia kielikäsityksiä ja laajentaa näkemystä siitä, mitä kieli todella on. Tarkastellessaan kieltä monimuotoisesti voi syntyä uusia näkökulmia ja ymmärrystä siitä, miten kieli liittyy yhteisöön ja yksilön identiteettiin. Ymmärtämällä kielen moninaisuuden ja kielettömyyden vaikutuksen merkityksen, voimme kehittää ympäristöjä, jotka tukevat kaikkien yksilöiden monimuotoisuutta ja osallisuutta.
Jokainen yksilö tässä maailmassa saa kokea ilmaisunsa tärkeäksi ja huomatuksi.